Jos juna ei tulekaan, kun raiteilla odottaa, onko se onni vai enkelit jotka pelastaa ?

Mä olen niin kyllästynyt itseeni. Siihen miten elän ja olen. Haluaisin 
pitää enemän yhteyttä mun ystäviin, mut tuntuu että voimat ei riitä 
siihen.... 

Aikoinaan kun olin nuori, tai ainakin nuorempi....paljon paljon nuorempi...
olin tosi itsetuhoinen, enkä halunnut elää... Sen jälkeen mitä pahaa mulle
tapahtui, mitä kaikkea pahaa jouduin kokemaan... Mä kadun joka ikistä
viiltoa.... mutta no, arvet kertoo elämästä, mut mulla ne muistuttaa siitä
mitä se kusipää teki. Miten se tuhosi mun elämän, tahrasi vartaloni.... 
pilasi mieleni....



Mut vuonna 2007 oon kirjoittanut näin yhteen vihkoon:

         "Hakkasin

                   päätäni 

 kaikkeen 

    mikä

       oli tarpeeksi

    kovaa

         kaikkeen

mikä 

       satutti

minua 

  

 tarpeeksi

Tapoin aikaa

             juomalla

kirkasta

         sekoitin suomiviinaa

  veteen

  join kaikkea

   mikä 

   tuotiin

     silmieni

 eteen

Kaunistin 

       kasvoni

mudalla

      pyörin paskassa

           roikuin lahkeesta

              kallion reunalla

                      olin putoamassa

        kuiluun

            kunnes enkelit

tulivat ja 

     pelastivat 

   minut

  en pudonnut

        Katsoin alas 

 jyrkänteeltä

     huusin 

           kutsuvasti

 kukaan ei tullut

    polulla vastaan

  olin eksynyt

Seisoin junaradalla......

 odotin....

     Juna ei tullut...

     Ei elämä loppunut.

   Istuin odottamaan...

   Istuin...

En itkenyt... 

  En pelännyt...

Saavutin pisteen...

     Sytytin viimeisen tupakan...

   otin puhelimeni

 Soitin...

     Ei vastausta..

  Odotin kuolemaa..

       Kenenkään tietämättä.

Oli pimeää...

   Lähdin kävelemään

pois...

   Samalla hetkellä

Inter city

   kiisi 

  takaani ohi.

Silmäni jäivät tuijottamaan

    ohi kiitävät sekuntit

viilsivät rintaani

     kipua

   sydämeni hakkasi

   tunsin kädelläni

      sydämeni hakkaavan

kiivaasti

   Käännyin nopeasti

   katsomatta taakseni

  kävelin pois

 Puhelin soi.

  Sanani Eivät riittäneet

 Huokaisin hiljaa.

 Istuin 

  kauemmas 

  penkille.

Suljin silmäni

  kuvittelin maiseman

   katoavan silmistäni.

   En jaksanut puhua.

   Sammutin puhelimen

   kyyneleet

valuivat 

   pitkin

   poskeani

    Painuin kasaan

Palelin."

Se oli täysin totta... sillon vuonna 2007 oikeesti istuin junaradalla 

ja odotin että juna ajaa mun ylitse, mutta eipä sitä koskaan tapahtunut ("onneksi")
No hän joka soitti mulle sillon on mun maanpäällinen suojelusenkeli <3

Rakastan.

Ehkä elämä on kuitenkin elämisen arvoista... :) 

(...huolimatta arvista)