Maailma on paha paikka. Maailma ei ole todellinen. Todellisuutta ei vain ole olemassa. Ei nyt, ei tänään, ei huomenna, ei koskaan. Uskotko mua? Et voi uskoa. Koska mikään ei ole totta. En väitä että kuvittelen kaiken mun ympärillä, mutta väitän että maailmaa ei ole olemassa. Mitä se sitten on? Se on kipua, iloa, surua, tuskaa, rakkautta, mutta ne ovat vain tunteita, ne ei ole todellisia. Fyysiset ja henkiset tunteet ei ole todellisia, ne ovat meidän mielikuvituksen tuotosta. Kipua ei voi oikeasti määrittää. Se vain joko tuntuu tai ei tunnu. Sattuu tai ei satu.
Kuitenkin maailma ei ole todellinen, eikä epätodellinen. Se vain on ja kukaan ei tiedä mitä se oikeasti on. Ei yksikään kukaan. Mitäpä voimme tästä päätellä? Ainakin sen että olen joko hullu tai sairas. Kuitenkin toinen asia mitä voi päätellä on se että siitä syystä että maailma ei ole todellinen ei ole mun pahaolokaan todellista, joten voisin olla oikeesti onnellinen, jos pystyisin/haluaisin/osaisin. Kuitenkaan en voi pitää onnea käsissäni. Päästän sen aina lähtemään. Se aina valuu mun sormien välistä karkuun. Mahdollisuudet olla onnellinen ovat valtavat, joten teen päätöksen tästä päivästä lähtien, en käytä liikaa päihteitä ja olen onnellinen niin paljon kun pystyn olemaan, eli lähes loputtomasti. Se ei ole helppoa mutta tulee onnistumaan.
Toinen päätös jonka teen on: luotan tästä lähtien itseeni enemän ja paremmin. Sekin vaatii työtä mutta on saavutettavissa.
Kiitos tältä erää.
ja:
Olet kaunis
niin pieni ja hauras
Pysythän luonani
Viivythän vierelläni
Ethän koskaan enää katoa
niin en minäkään hajoa
En päästä sua enää käsistäni
pois luotani
Olet mun ainoa
Et enää katoa
Lupaan sen
onnellisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti