Ketjuissa & Kahleissa

Istun takki päällä olohuoneessa.
Kyyneleet valuvat pitkin poskia. 
Vapisen kauttaaltaan.

Paleltaa.

Ahdistaa.

Puristaa.

Kuristaa.

En henkeä saa. Sydän hakkaa. Kahtasataa. Tuntuu kuin jokin riuhtoisi tätä ruumista.
Se repii ja kiskoo. Se kuristaa kaulasta. Luhistaa kasaan.

Vapisen.

Palelen.

Palelen.

Paleltaa.

Olen loukussa.
Tunteiden pyörremyrskyssä.
                                                Sekaisin.

Minua pelottaa.

pelottaa.

Pelkään.

Yksin.


Pelkään.

Hylätyksi tulemista, että jään yksin.

Lopullisesti.

?!?!!!

Mä oon niin onnellinen että tukehdun.
Mulla on niin pahaolo että kuristun.
Mä en tiedä mitä olen, kuka olen.
En tunnista itseäni peilistä.
En muista eilistä. En saa kokoon näitä
palasia. Käsissäni vain likaisia riepuja.
Miten osaan sanoa ikinä koskaan kenellekään
mitä mulle kuuluu? Kun en itsekään tiedä 
mitä olen ja miten voin. 
En jaksa märehtiä ja puida asioita mut räjähdän.

Mieli

Te ette ymmärrä 

te ette tajuu

Teil ei oo mitään hajuu

Mitä sotaa täällä soditaan

hukutaan ja uidaan

Pääni sisällä

Te ette ymmärrä

Kuinka sattuu

Te ette tajuu

Kuinka kuristaa ja mursertuu

tää tyttö

Määrätään vaan lisää lääkkeitä

Nehän on mielisairaan perustarpeita

Te ette ymmärrä 

te ette tajuu

kuinka aivot korvista valuu

pää ei toimi

lääkkeitä kun lattialta tyttö poimi

ja niitä popsi menemään

Ei mitään rippeitä elämästä käteen jää

Te ette ymmärrä

Te ette tajuu

Ei se tätä haluu

Se haluu olla ja elää

kuin normaali ihminen

se on jo aikuinen

Se ymmärtää

Se tajuu

ilman savuu

Se on tuhkaksi muuttunut

jotain aina on puuttunut

Se ei teitä kiinnosta

Se ei teitä liikuta

Kuinka se tyttö kärsii

kaikki haavat auki repii

henkisesti

Uudestaan, aina ikuisesti.

Se tyttö tajuu paljon liikaa

Se näkee vikaa

tässä yhteiskunnassa

"Hyvinvointivaltiossa"

missä kukaan ei voi hyvin

Kukaan ei ota syliin

Se tajuu kaiken

Se ymmärtää idean tämän sairaan pelin,

jota elämäksi kutsutaan

hiljaa vihataan.

Pettymys

Miten kertoisin tämän hyvin selkeästi?En tiedä mistä aloittaa. Minusta tuntuu että olen taakka vain kaikille. Minusta tuntuu että olen kelvoton. Minua ei tarvita, tai en ainakaan tarvitse itse itseeni. Miten pääsen pois tästä pahasta olosta. Miten  voin elää ja voida hyvin kun pahennan itse asioita.Voin huonosti koska itse laitan itseni voimaan huonosti. En jaksaisi enää yrittää.Haluaisin luovuttaa. Mutta miten?

En halua kirjoittaa enää. En halua mitään enää. Elämä on menettenänyt merkityksensä,   ainakin hetkeksi.

"Kukaan ei voi auttaa minua"
"Niin mutta kaikki yrittää  parhaansa."


Olen pahoillani, että petyit minuun, taas.

Lost in my own world.

I love somebody.

YOU

I hate you.

7.01.2013

"Tänään minusta tuntui että mä sekoan. Mä olin lähellä reunaa ja hyppäämässä alas, mut sit joku tarttui mua lahkeesta juuri kun olin ottamassa ponnahdus askelta. Kuilun reunalla. Siinä me sitten seistiin. Minä ja tuo. Tuo valkoinen ilmestys. Sillä oli siivet selässä ja kauniit kasvot. Sillä oli pitkät tummat hiukset,joissa oli kullan vaaleita raitoja. Pitkät pitkät hiukset. Kasvoissa ei ollut mitään erityispiirteitä. Ne olivat vain kaunemmait kasvot, jotka olin koskaan nähnyt. Tuon ilmestyksen koko olemus hehkui. Hän oli enkeli, joka oli saapunut minut pelastamaan. Hän otti minua kädestä kiinni ja piti siitä kiinni niin hellästi kuin voi, mutta kuitenkin puristi kovempaa kuin kukaan. Enkeli kuiskasi korvaani ”Älä luovuta” niin minä päätin että en luovuta koskaan, en koskaan. Mun pää ei voi seota koskaan. Ei vaikka elämä potkisi kuinka. Olen vahva ja luotan itseeni. Tästä päivästä lähtien aion pyrkiä elämään.Hyvin."