I'll always see you and what have you done.....

Moi taas!


Ajattelin nyt auvautua itsestäni ja päihdeongelmistani koko maailmalle ja aivan sama mitä ihmiset ajattelevat. Oon miettinyt sellasta että minussa on kaksi aivan toistensa vastakkaista puolta. Toinen on se mikä haluaisin olla rehellinen, elää suht normia elämää, ei halua satuttaa ketään, jolla on unelmia ja haluaa toteuttaa ne, käyttää päihteitä kohtuudella ja on onnellinen. Toinen puoli on se jolle päihtyminen on ainut syy elää, joka valehtelee ja on epärehellinen, jolle luottamus ei merkitse mitään, jolla ei ole unelmia, ei mitään menetettävää.... ja ne kaksi puolta taistelee keskenään joka hetki... Ne ovat kuin enkeli ja demoni.
Taistelu jatkuu vielä senkin jälkeen kun olen päässyt totaallisesti eroon tästä päihdehelvetistä, koska en tule koskaan pääsemään siitä lopullisesti eroon. Se on aina osa mun elämää, vaikka olisin ollut kakskytä vuotta päihteettä niin silti pitää elää päivä kerrallaan ettei vaan ratkea taas. Tuun aina olememaan jollain tapaa päihderiippuvainen tai ainakin ex-päihdeongelmainen.
Joskus tuntuu ettei kukaan ymmärrä tätä asiaa.... näitä pelkoja, vaikka itsekin ajattelen että useimmat pelot ovat turhia, niin kuitenkin itse pelkään. Pelkään niin hemmetisti tätä elämää että unohdan elää.

Yksi on aina erilainen kun muut.....

They will kill you day by day...

Mietin äsken tunnin kestäneessä puhelunkeskustelussa mihin ihmisen sielu joutuu/pääsee kuoleman jälkeen....(?) Meneekö se taivaaseen? Onko taivas konkreettinen paikka? Jatkaako se kulkuaan ja menee johonkin syntyvän ihmisen/eläimen kuoreen? Onko sielujen maailma oikeesti se mitä me nähdään nukkuessa? Jos sielut menevät toiseen ulottovuuteen ja kertovat meille "eläville" ihmisille unissa asioita? Itse ainakin uskon että elämä on jatkuvaa eikä lopu koskaan, mikään ei lopu koskaan, vaikka sanotaan että mikään ei ole lopullista paitsi kuolema, mutta se on vain meidän maailmassa lopullinen. Sen jälkeen kuitenkin elämä jatkuu jollain tapaa.

Kipu....

Selailin tänään vanhoja valokuvia tietokoneen kätköistä..... kuinka onnellinen olenkaan ollut vuosia vuosia sitten kuinka kaipaankaan hullua nuoruusaikaa.... kaipaan niin perkeleesti sitä hyvää mitä sillon oli... Rakastan niin hemmetisti ystäviäni <3 En jätä teitä koskaan, tapahtu mitä tapahtu. 2006-vuonnakin oon ollut niin onnellinen siitä huolimatta mitä silloin tapahtu.
Voin kertoa vuodesta 2006 lyhyesti ( ehkä toinen kerta enemän) koska se vuosi painui mieleeni kuin muste paperiin......... lokakuussa 2006 koko mun maailma romahti... mulle tehtiin pahaa.... mun koko täydellinen maailma romahti yhtenä iltana... sanotaan vaikka näin että mun oikeus elää riistettiin julmasti.

Mut pakotettiin sellaiseen tekoon ja toimintaan mitä en koskaan halunnut. Siitä teosta alkoi mun päihdehelvettiin syöksyminen hitaasti... elämä suorastaan murtui... pala palalta... Siitä päivästä lähtien mulla on ollut päihdeongelmaa enemän tai vähemmän ja muitakin ongelmia siinä sivussa. 
Silti mulla oli ystäviä vaikka olin sen TRAUMAn kanssa aivan yksin pääni sisällä 10 kk kunnes eräs maanpäällinen enkeli teki rikosilmoituksen, mutta vastuuseen teostaan se "murhaaja" ei koskaan joutunut. Silti olin mukamas onnellinen vuonna 2006 vaikka koskaan sen päivän jälkeen en ole pystynyt 100%sesti nauttimaan elämästä......

töhritty.